top of page




Search


Perhetyössä rakennetaan luottamusta, vahvistetaan vanhemmuutta ja tuetaan arkea
Perhe on lapselle tärkein paikka maailmassa – myös silloin, kun elämä tuo eteen haasteita. Siksi perhetyön merkitys on valtavan suuri, kun tavoitteena on perheen jälleenyhdistäminen. Perhetyössä rakennetaan luottamusta, vahvistetaan vanhemmuutta ja tuetaan perheen arkea askel kerrallaan. Kun perhe saa oikea-aikaista tukea, on mahdollista löytää uusia toimintatapoja, vahvistaa vuorovaikutusta ja luoda turvallinen ympäristö lapselle. Me Lastenkoti Kivimäessä uskomme, että p
Mar 241 min read


Perjantaina 20.2.2026 vietämme jälleen sijaishuollon juhlapäivää – Care Day’ta
Vuonna 2026 päivän teemana on ”Unelmat kantavat, esteet kaatuvat”, ja sen inspiraationa toimii kansainvälinen teema ”Esteitä rikkomassa”. Teema muistuttaa meitä siitä, että jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus unelmoida – ja ennen kaikkea oikeus saada tukea niiden saavuttamiseen. Sijaishuollossa esteet voivat olla monenlaisia: ulkoisia olosuhteita, ennakkoluuloja tai kokemuksia, jotka ovat horjuttaneet luottamusta elämään ja ihmisiin. Meidän tehtävämme on olla rikkomassa
Feb 201 min read


Ovemme ovat auki – yhteyden ei tarvitse katketa muuttoon
Lastenkoti Kivimäestä pois muuttaminen on iso askel nuoren elämässä. Se merkitsee itsenäistymistä, uusia vastuita ja oman polun rakentamista. Vaikka arki ei enää jatku Kivimäessä, moni nuori on halunnut ja haluaa edelleen pitää yhteyttä tuttuihin aikuisiin ja paikkoihin. Ja se on meille tärkeä ja iloinen asia. Moni Kivimäestä omilleen muuttanut nuori on viime aikoina iloksemme ottanut yhteyttä meihin. Mielellämme kuulemme, mitä Kivimäestä muualle muuttaneille kuuluu. Meille
Feb 91 min read


Hyvää alkanutta vuotta 2026!!
Näin on taas yksi vuosi jätetty taakse ja luotu lisää muistoja mielen perukoihin Kivimäen poppoolle. Vuoteen 2025 mahtui paljon kaikenlaista mukavaa ja mieleenpainuvaa yhteistä toimintaa kesän mökkireissusta joka viikkoisiin toimintatorstain aktiviteetteihin. Omaohjaajien kanssa nuoret pääsivät puolestaan kokemaan yksilöllisten toiveidensa mukaisia toimintoja ja reissuja. Kivimäen ohjaajien ammattitaitoa vahvistettiin henkilöstökoulutusten myötä ja päästiin niin kehittämään t
Jan 41 min read


Uusi Lupa- ja valvontavirasto
Aluehallintovirastojen (AVI) lupa- ja valvontatehtävät ovat vuoden 2026 alkaessa siirtyneet uuteen Lupa- ja valvontavirastoon. Käsittääkseni muutoksen tavoitteena on tehdä asioinnista helpompaa ja selkeämpää asiakkaille ja että kaikki sosiaalialankin lupa-asiat hoituisivat yhden luukun periaatteella. Ainakin aikaisemmin olemme saanut Etelä-Suomen aluehallintovirastolta erittäin a mmattimaista ja ystävällistä palvelua. Viimeksi Satu ja Mervi hoitivat asiamme vielä myös eritt
Jan 41 min read
bottom of page