Hyvää alkanutta vuotta 2026!!
- Lastenkoti Kivimäki
- Jan 4
- 1 min read
Näin on taas yksi vuosi jätetty taakse ja luotu lisää muistoja mielen perukoihin Kivimäen poppoolle. Vuoteen 2025 mahtui paljon kaikenlaista mukavaa ja mieleenpainuvaa yhteistä toimintaa kesän mökkireissusta joka viikkoisiin toimintatorstain aktiviteetteihin. Omaohjaajien kanssa nuoret pääsivät puolestaan kokemaan yksilöllisten toiveidensa mukaisia toimintoja ja reissuja. Kivimäen ohjaajien ammattitaitoa vahvistettiin henkilöstökoulutusten myötä ja päästiin niin kehittämään toimintamalleja kuin työmenetelmiäkin entistä paremmiksi. Vuoden lopulla Kivimäen organisaatio koki pienen remontin toimitusjohtajan ja lastenkodin johtajan työnkuvien yhdistyessä. Tällä saatiin mm. selkiytettyä johtamismallia sekä organisaation rakennetta. Odotukset vuodelle 2026 ovat korkealla 😊! Tavoitteena on tietysti jatkaa toiminnan kehittämistä sekä Kivimäessä asuvien nuorten kanssa tehtävää laadukasta ja arvokasta arvojemme mukaista työtä.
Alla vielä palautetta kuluneesta vuodesta 2025 ja toiveita vuodelle 2026:
”Kesälomareissu oli huikea! Sappeen mökki tarjosi mukavat puitteet yhdessä oloon. Päiväretki Särkänniemeen sekä tutustuminen Hämeen linnan alueeseen museoineen olivat kyllä menestys. Toivottavasti myös tänä vuonna saadaan aikaiseksi joku kiva yhteinen kotimaan reissu lasten kanssa.”






