top of page
  • ohjaajat

Meillä voisi olla sulle töitä


Oletko kiinnostunut työstä lastenkodissa? Meillä olisi talo täynnä mukavia lapsia ja aikuisia, joiden sekaan mahtuisi vielä pari hyvää tyyppiä! Haemme nyt sijaisia osaksi tiimiämme!


Kairos Lastensuojelupalvelut Oy:n Lastenkoti Kivimäki on Mäntsälässä sijaitseva 7-paikkainen lastensuojelun erityisyksikkö, joka on keskittynyt erityisesti käytöshäiriöisten ja psyykkisesti oirehtivien lasten ja nuorten pitkäaikaiseen kokonaisvaltaiseen hoitoon ja kasvatukseen.


Olemme kotimainen lastensuojelualan yritys ja olemme toimineet vuodesta 2008. Toimintamme ohjaavina arvoina ovat turvallisuus, välittäminen, oikeudenmukaisuus ja toivo. Teemme arvojemme mukaista työtä, jolla toivomme lisäävämme meille sijoitettujen tai asiakkuudessa olevien lasten ja nuorten, sekä heidän perheidensä hyvinvointia. Haluamme osaltamme olla rakentamassa lasten ja nuorten kykyä unelmoida ja luottaa omiin taitoihinsa. Tarjoamme lastensuojelun sijaishuollon ja jälkihuollon palveluita, sekä tukiviikonlopputoimintaa. Toiminnassamme on keskiössä lasten ja nuorten vahvuuksien tunnistaminen ja niiden vahvistaminen. Osallisuus on meille tärkeää – lapset ovat mukana suunnittelemassa ja kehittämässä toimintaamme.


Meillä on töissä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia, joille haluamme olla turvallinen ja kannustava työnantaja. Meille on tärkeää, että töihin on mukava tulla, sillä uskomme, että vain se mahdollistaa laadukkaan lastensuojelutyön. Tarjoamme henkilökunnallemme kattavat työterveyspalvelut, joustavat työaikaratkaisut, säännöllisen työnohjauksen, hyvät kouluttautumismahdollisuudet ja kehittämismyönteisen työyhteisön, jossa kaikilla on lupa olla oma itsensä.


Kelpoisuusehto:

Sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (8§) mukainen sosiaalialalle soveltuva ammattikorkeakoulututkinto (Sosionomi), terveydenhuollon ammattikorkeakoulututkinto (Sairaanhoitaja), aikaisempi sosiaali- ja terveysalan opistoasteinen tutkinto tai Yhteisöpedagogi. Huomioimme myös opiskeluiden loppuvaiheessa olevat opiskelijat.


Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa sekä 48a §:n mukaista koronarokotussuojaa.


Lisäksi edellytämme hyviä vuorovaikutustaitoja ja luemme eduksi sijaishuollon työkokemuksen.


Työsopimuksessa noudatetaan Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Palkkaus G25. Tehtävään valitun on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä koskevan lain (505/2002) edellyttämä rikosrekisteriote.


Vapaamuotoiset hakemukset sähköpostilla osoitteeseen jenny.poutiainen@kairos.fi 15.3.2022 mennessä.


Terveisin,

Jenny Poutiainen

lastenkodin johtaja

044 083 2641

jenny.poutiainen@kairos.fi


Lastenkoti Kivimäki

Pornaistentie 149

04660 Numminen (Mäntsälä)

Kairos Lastensuojelupalvelut Oy

64 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page